Tekstit

Näytetään tunnisteella perhosefekti merkityt tekstit.

Synkkyydestä valoon

Kuva
  Synkkyydestä valoon Yhteisesti lienee todettu koronakevään kuormittavuus. Nopea muutos lennossa opetusvälineistä ja -menetelmistä toiseen, mahdollinen huoli oppilaista. Toisaalta ilo uuden löytämisestä ja oppimisesta. Kun opetusjärjestelyt muuttuivat  maaliskuun puolivälissä  ja kukin siirtyi enemmän tai vähemmän omaan kotiinsa hoitamaan työtehtäviänsä, supistuivat kontaktit kollegoihin minimiin. Omalla kohdallani strategiaksi tuli selviytyminen, perisuomalaisesti yksin. Mieli kääntyi sisäänpäin ja ajatus maailmantilasta, ihmisten inhimillisyydestä, kypsyydestä ja epäitsekkyydestä muuttuivat peruspositiivisessa mielessäni sanalla sanoen kyynisiksi. Vaikka konkreettista auttamishalua esimerkiksi kaupassa ja apteekissa käynnin muodossa oli selkeästi olemassa, en kyennyt kuvittelemaan viruksen vaikutuksen olevan vakavan sairauden myötä ihmiskuntaa yhdistävä ja yhteisöllisyyttä lisäävä voima. Kaikki se mitä olin siihen mennessä intuitiosta ja sen voimasta kokenut valui miel...

Less is more – yhteystaidot työhyvinvoinnin avaintekijänä

Kuva
  Teksti: Mari Nuottajärvi Istut koulutuspäivässä ja kuuntelet sanojen virtaa: kehitysprojekti, fokusalue, uusi hanke, lisärahoitushakemus, toimenpideselvityksen kommentointikierros, uusi viestintästrategia ja päivitetty vuosisuunnitelman liite, kokousaikataulu, uusi osallistava oppilaskeskeinen arviointimatriisi ja loput menevätkin jo ohi. Näillä mennään jouluun asti. Moni organisaatio taistelee jatkuvasti muuttuvassa toimintakentässä ja monien erilaisten sidosryhmien odotusten ristipaineessa. Henkilöstö väsyy epäselvien ohjeiden ja odotusten alla. Toisinaan siitä selviytymiseen kehitetään lisää työryhmiä ja hankkeita, ja työhyvinvointikin saatetaan nähdä hankkeena: ”Rasti ruutuun, nyt se on tehty!” Mutta paraniko työhyvinvointi? Tein Älykäs intuitio oppimisyhteisön johtamisessa -kurssin lopputyönä omalla työpaikallani kyselytutkimuksen työhyvinvointiin liittyen. Lomake sisälsi lopulta kuusi kysymystä, joista neljä osoittautui oleellisiksi: 1. Mainitse 1-2 asiaa, jotka p...