Tekstit

Synkkyydestä valoon

Kuva
  Synkkyydestä valoon Yhteisesti lienee todettu koronakevään kuormittavuus. Nopea muutos lennossa opetusvälineistä ja -menetelmistä toiseen, mahdollinen huoli oppilaista. Toisaalta ilo uuden löytämisestä ja oppimisesta. Kun opetusjärjestelyt muuttuivat  maaliskuun puolivälissä  ja kukin siirtyi enemmän tai vähemmän omaan kotiinsa hoitamaan työtehtäviänsä, supistuivat kontaktit kollegoihin minimiin. Omalla kohdallani strategiaksi tuli selviytyminen, perisuomalaisesti yksin. Mieli kääntyi sisäänpäin ja ajatus maailmantilasta, ihmisten inhimillisyydestä, kypsyydestä ja epäitsekkyydestä muuttuivat peruspositiivisessa mielessäni sanalla sanoen kyynisiksi. Vaikka konkreettista auttamishalua esimerkiksi kaupassa ja apteekissa käynnin muodossa oli selkeästi olemassa, en kyennyt kuvittelemaan viruksen vaikutuksen olevan vakavan sairauden myötä ihmiskuntaa yhdistävä ja yhteisöllisyyttä lisäävä voima. Kaikki se mitä olin siihen mennessä intuitiosta ja sen voimasta kokenut valui mielessäni tyhjyyt

Matkalippu kohti Intuitiota

Kuva
  Matkalippu kohti   Intuitiota Viime keväänä korona muutti monen perheen matkasuunnitelmia, myös meidän.   Tilalle sain mahtavan matkalipun, jossa kohteena on Intuitio. Otin matkalipun ilolla vastaan. Lipussa luki, että Intuitio   johdattaisi ja rohkaisi minua avaamaan silmäni, sisintäni, ymmärtämään itseäni ja työyhteisöni johtamista,   siihen liittyviä pieniä tai   isoja näkymättömiä polkuja ja kaistoja. Aloitin matkajärjestelyt ennen matkalle lähtöä. Kevätauringon paistaessa toukokuun alussa löysin ensimmäisen matkalla tarvittavan tavaran eli muistikirjan. Muistikirja on ollut minulle tärkeä ja sen merkitys on lisääntynyt matkan aikana. Usein kirjaan ylös aamuisin herättyäni ajatuksia, joita alitajuntani on työstänyt yön aikana. Tunne on ihana, kun huomaan, että   edellisen päivän kysymykset   tervehtivät minua aamulla vastauksilla.   Uskon, että intuituiolla oli merkitystä valinnallani pääsiäisenä , kun päätin osallistua virtuaalijumppaan Lontoossa asuvan tyttäreni kanss

Hei mä! Kuuntele! Mulla on asiaa!

Kuva
  Osaan käyttää sähköistä kalenteria mielestäni jo hyvin. Rakastan sähköistä kalenteria jo yhtä paljon kuin ahkerasti käytettyjä opekalentereitani ja melkein yhtä paljon Teinikalenteriani 80-luvulla. Merkitsen sähköiseen kalenteriin kaiken ajankäyttöni. Suunnittelen, organisoin ja kirjaan ylös kaiken, mitä ja milloin pitää asioida tehdä sekä varaan ajan, joka ajattelen tehtävän suorittamiseen menevän. Jos aika ei riitä, varaan itseltäni siihen lisää aikaa. Opekalenterista luovuttuni otin käyttöön muistikirjat. Kirjoitan ylös kokousasioita, puhelujen asioita, riitaselvittelyitä, henkilöstön murheita. Kirjoittelen ylös kaiken, mitä kuulen. Lukuvuosi alkaa nykyään sillä, että ostelen Stokkalla useita eri näköisiä muistivihkoja, joista otan ensin käyttööni fiiliksen mukaan heti jonkun. Nyt kalenteriini on tullut uusi ajanvaraus joka viikko. Kalenteri muistuttaa 1-2 kertaa viikossa, että Intuitio alkaa. Kalenterimerkinnän nimi johtuu tietenkin tästä opintokokonaisuudesta ja sen mukana t

Less is more – yhteystaidot työhyvinvoinnin avaintekijänä

Kuva
  Teksti: Mari Nuottajärvi Istut koulutuspäivässä ja kuuntelet sanojen virtaa: kehitysprojekti, fokusalue, uusi hanke, lisärahoitushakemus, toimenpideselvityksen kommentointikierros, uusi viestintästrategia ja päivitetty vuosisuunnitelman liite, kokousaikataulu, uusi osallistava oppilaskeskeinen arviointimatriisi ja loput menevätkin jo ohi. Näillä mennään jouluun asti. Moni organisaatio taistelee jatkuvasti muuttuvassa toimintakentässä ja monien erilaisten sidosryhmien odotusten ristipaineessa. Henkilöstö väsyy epäselvien ohjeiden ja odotusten alla. Toisinaan siitä selviytymiseen kehitetään lisää työryhmiä ja hankkeita, ja työhyvinvointikin saatetaan nähdä hankkeena: ”Rasti ruutuun, nyt se on tehty!” Mutta paraniko työhyvinvointi? Tein Älykäs intuitio oppimisyhteisön johtamisessa -kurssin lopputyönä omalla työpaikallani kyselytutkimuksen työhyvinvointiin liittyen. Lomake sisälsi lopulta kuusi kysymystä, joista neljä osoittautui oleellisiksi: 1. Mainitse 1-2 asiaa, jotka paran
 Ajatuksia muutoksista Koidu Oja Christopher Nolanin tuoreessa Tenet elokuvassa todetaan, että jatkuvasta analysoimisesta parempi on tunnustella. Toimintaelokuvassa liikutaan ajassa eteenpäin ja taaksepäin, välillä molempiin suuntiin samanaikaisesti. Myös Perttu Pöllönen puhu kirjassaan Tulevaisuuden lukujärjestys, että eilisen päivän konstit ja järki ei toimi. Tulevaisuus tarvitse ihmisiä, ketkä pystyy toimimaan vaikeissa ja jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa. Olosuhteissa, missä turvallista on se, että kaikki jatkuvasti muuttuu. Tulevaisuus tulee olemaan kontrollifriikin painajainen. Samalla ihminen ei ole muovailuvahaa. Hän kaipaa turvallisuutta. Muistan viimekeväistä aikaa ennen koronakaranteenia. Olin erittäin väsynyt ja rasittunut omasta arjesta. Voin työelämässäni huonosti. Sanna Marinin hallituksen karanteenipäätös oli minulle   silloin taivaanmannaa. Etätöiden lisäksi aloin ommella kesämekkoja. Se oli kaksikymppisenä lempiharrastus teatterin ja runokirjojen lukemisen o

Runo ja proosa ne kokkoukseen soppii

Runo ja proosa ne kokkoukseen soppii Mitä aistin, miten kohtaamme, mistä kulmasta ymmärrämme toisiamme? Työroolit kietoutuvat ytimen ympärille vai kietoudunko minä työroolin turvaan?   Kuinka elää puolen tunnin kokous proosa ja runous toisiaan kuullen? Mitä haluat sanoa, mitä kuulen, mitä en? Sovitan itseäni proosan kaapuun, koko askarruttaa. Kokouksessa kudon asiaa, josta olen kadottanut runouden. Mielen ristiriidat kasvavat. Haluan takaisin meren huminaan, johon antauduin levollisena kellumaan. Korvat täyttyvät vedellä, hengitys, hengitys, niska rentona luottamus on vakaa ja täydellinen kokonainen. Kesä, tuuleton aurinkoinen meri, sininen taivas. Lasten iloiset äänet. Rakas Hanko. Kokoukseen, asiaan, proosaan. Yksitotiset kirjaimet, sanat, luurankoa puetaan sanoilla, eri värisillä, eri painoisilla ja ah niin tärkeillä sanojalleen. Kuulenko? Haluatko kuulla? Näemme nopeasti, tunnemme nopeammin mutta vaihdamme hitaasti kättä poskelta toiselle kuulostellen asentoja, äänensävyjä.

Intuition vapauttaminen tiimin käyttöön

Kuva
  1 PUTOSITKO KÄRRYILTÄ?   Olet kokouksessa ja putoat jo alussa kärryiltä siitä, mistä on kyse tai mikä muuttuu. Mietit ehkä, miksi tämä muutos tehdään tai miten asia hoidetaan. Sinua harmittaa, etkä uskalla kysyä. Et uskalla ottaa puheenvuoroa, sillä uskot, että kaikki muut ymmärtävät asian tai ovat samaa mieltä. Tai kokouksen tahti voi olla niin nopea, ettei puheenvuoroille jää tilaa.   Tämä on tilanne, jota työterveyspsykologi Seppälä (2020) kuvaa. Tilanne voi tuntua tutulta ja ainakin hetkittäin olemme voineet olla itse samassa tilanteessa. Työyhteisöissä tiimien psykologinen turvallisuus on tiimien voimavara. Se antaa mahdollisuuden luottamukselliseen ja aitoon dialogiin, vuorovaikutukseen, joka on välttämätöntä myös organisaation ja tiimien elinvoiman ylläpitämiseksi. Turvallisessa tiimissä kriittisyys muuttuu voimavaraksi ja rikkaudeksi, jolloin myös intuitio pääsee esiin ja se saadaan paremmin käyttöön.   On päästettävä irti älystä, jota saamme uusia näkökulmia. Mielen esteiden