Runo ja proosa ne kokkoukseen soppii
Runo ja proosa ne kokkoukseen soppii
Mitä aistin, miten kohtaamme, mistä kulmasta ymmärrämme
toisiamme? Työroolit kietoutuvat ytimen ympärille vai kietoudunko minä
työroolin turvaan? Kuinka elää puolen
tunnin kokous proosa ja runous toisiaan kuullen? Mitä haluat sanoa, mitä
kuulen, mitä en?
Sovitan itseäni proosan kaapuun, koko askarruttaa. Kokouksessa
kudon asiaa, josta olen kadottanut runouden. Mielen ristiriidat kasvavat.
Haluan takaisin meren huminaan, johon antauduin levollisena
kellumaan. Korvat täyttyvät vedellä, hengitys, hengitys, niska rentona
luottamus on vakaa ja täydellinen kokonainen. Kesä, tuuleton aurinkoinen meri,
sininen taivas. Lasten iloiset äänet. Rakas Hanko.
Kokoukseen, asiaan, proosaan. Yksitotiset kirjaimet, sanat,
luurankoa puetaan sanoilla, eri värisillä, eri painoisilla ja ah niin tärkeillä
sanojalleen. Kuulenko? Haluatko kuulla? Näemme nopeasti, tunnemme nopeammin
mutta vaihdamme hitaasti kättä poskelta toiselle kuulostellen asentoja,
äänensävyjä. Ei, en jaksa kuunnella, mieli pistää hanttiin mutta en voi paeta,
en kadota. Näkyykö vastenmielisyys, epäusko noin selvästi, voi miksi en pysty
olemaan pokerinaama? Voi miten onnetonta
yritys peitellä itseltään sitä minkä toinen on nähnyt ennekuin itse edes tietää
miten ajattelee. Neutraali, joo, tasapainoilua. Tunnetyöläinen, herkistelijä. Olen
vanhan tutun äärellä, kohtaan sinut ja itseni sinusta hyvä kollegani. Runo
taipuu proosaan ja proosa asuu runossa. Huomaan taas uusia vivahteita ja
ymmärrän. Ankaruus ja kovuus sulavat pois. Päätetään yhdessä. Kuunnellaan,
sovitellaan. Ratkaisu löytyy kyllä.
Kuulostelen aiempaa tarkemmin sisäistä puhettani. Pulinakeijua.
Mitä se kertoo, väkisin vaiennettu, typistetty proosan lävistämänä. Tahdon olla
aina kokonainen, kuten soittaessani kotona, kun Diman laulu saa valtoihinsa. Proosa ja runo ne kyllä kokkoukseen soppii
vaikka pussauskoppii. Ratkaisuja on useita.
Ulkona tuulee ja vaikka meri on jo kylmä niin aallot
huuhtovat rantaa läpi talvenkin. Käyn rannassa laskemassa aaltoja. Kokousmuistion
säteet valaisevat tietä eteenpäin, vuosien varjot seuraavat rinnalla.
Unohtunutta mutta taas löydettyä ystävääni intuitiota ja
pulinakeijua kiittäen Tuula
Kommentit
Lähetä kommentti