Runo ja proosa ne kokkoukseen soppii

Runo ja proosa ne kokkoukseen soppii

Mitä aistin, miten kohtaamme, mistä kulmasta ymmärrämme toisiamme? Työroolit kietoutuvat ytimen ympärille vai kietoudunko minä työroolin turvaan?  Kuinka elää puolen tunnin kokous proosa ja runous toisiaan kuullen? Mitä haluat sanoa, mitä kuulen, mitä en?

Sovitan itseäni proosan kaapuun, koko askarruttaa. Kokouksessa kudon asiaa, josta olen kadottanut runouden. Mielen ristiriidat kasvavat.

Haluan takaisin meren huminaan, johon antauduin levollisena kellumaan. Korvat täyttyvät vedellä, hengitys, hengitys, niska rentona luottamus on vakaa ja täydellinen kokonainen. Kesä, tuuleton aurinkoinen meri, sininen taivas. Lasten iloiset äänet. Rakas Hanko.

Kokoukseen, asiaan, proosaan. Yksitotiset kirjaimet, sanat, luurankoa puetaan sanoilla, eri värisillä, eri painoisilla ja ah niin tärkeillä sanojalleen. Kuulenko? Haluatko kuulla? Näemme nopeasti, tunnemme nopeammin mutta vaihdamme hitaasti kättä poskelta toiselle kuulostellen asentoja, äänensävyjä. Ei, en jaksa kuunnella, mieli pistää hanttiin mutta en voi paeta, en kadota. Näkyykö vastenmielisyys, epäusko noin selvästi, voi miksi en pysty olemaan pokerinaama?  Voi miten onnetonta yritys peitellä itseltään sitä minkä toinen on nähnyt ennekuin itse edes tietää miten ajattelee. Neutraali, joo, tasapainoilua. Tunnetyöläinen, herkistelijä. Olen vanhan tutun äärellä, kohtaan sinut ja itseni sinusta hyvä kollegani. Runo taipuu proosaan ja proosa asuu runossa. Huomaan taas uusia vivahteita ja ymmärrän. Ankaruus ja kovuus sulavat pois. Päätetään yhdessä. Kuunnellaan, sovitellaan. Ratkaisu löytyy kyllä.

Kuulostelen aiempaa tarkemmin sisäistä puhettani. Pulinakeijua. Mitä se kertoo, väkisin vaiennettu, typistetty proosan lävistämänä. Tahdon olla aina kokonainen, kuten soittaessani kotona, kun Diman laulu saa valtoihinsa.  Proosa ja runo ne kyllä kokkoukseen soppii vaikka pussauskoppii. Ratkaisuja on useita.

Ulkona tuulee ja vaikka meri on jo kylmä niin aallot huuhtovat rantaa läpi talvenkin. Käyn rannassa laskemassa aaltoja. Kokousmuistion säteet valaisevat tietä eteenpäin, vuosien varjot seuraavat rinnalla.

Unohtunutta mutta taas löydettyä ystävääni intuitiota ja pulinakeijua kiittäen Tuula


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Less is more – yhteystaidot työhyvinvoinnin avaintekijänä