Tunne- ja läsnäolotaitojen merkitys luokkatyöskentelyssä

 

Tunne- ja läsnäolotaitojen merkitys luokkatyöskentelyssä

 

Työskentelen helsinkiläisessä alakoulussa luokanopettajana. Olen tällä hetkellä 4.lk opettaja, ja saanut kulkea saman luokan kanssa koulupolkua ensimmäiseltä luokalta lähtien.

Näihin vuosiin on mahtunut omaa kasvukipuilua opettajana, ihmisenä. Muutoksia, kriisejä, sekä hyviä että huonoja, kaikki eteenpäin vieviä lopulta kuitenkin.

Olen itse oman uupumuksen myötä tutustunut erilaisiin läsnöoloharjoituksiin, rauhalliseen (esim. restoratiiviseen) joogaan sekä meditaatioharjoituksiin. Oma innostukseni ja tarpeeni rauhoittaa omaa kehoa ja mieltä stressin, kiireen, elämän keskellä, innosti minua tekemään enemmän näitä asioita myös luokkahuoneessa, joka päivä, ei vain kerran viikossa.

 

Vähitellen, parin viimeisen vuoden ajan olemme luokkani kanssa tehneet pieniä ja välillä isompiakin tehtäviä liittyen läsnäolo-, sekä tunne- ja vuorovaikutustaitoihin. Kaikki sai alkunsa keväällä 2018, kun luokkani oli mukana kollegani voimauttavan valokuvauksen projektissa, jossa tavoitteena oli nähdä jokainen lapsi sellaisena, kuin hän on.

 

Jossain vaiheessa meillä oli päivittäin aamupiiri, jossa kerroimme aina lasten itse valitsemasta aiheesta kuulumiset (esim. mitä olen syönyt aamupalaksi, mitä aion tehdä koulun jälkeen, mistä haaveilen juuri nyt). Korona-ajan myötä aamupiiri on vaihtunut toisenlaisiksi leikeiksi ja kuulumisten vaihdoksi.

Luokassamme leikitään joka päivä. Meillä on luokan seinällä ns. ”leikkipankki”, josta oppilaat saavat valita leikin. Leikki voi aloittaa tunnin, se voi olla tunnin keskellä välipalana tai siihen voidaan lopettaa oppitunti. Nämä leikkihetket ovat vahvistaneet luokan yhteishenkeä ja luoneet ryhmädynamiikan, jossa kaikki ovat tasavertaisia keskenään, lapset pystyvät työskentelemään kenen kanssa tahansa luokassa ja he kannustavat ja tukevat toisiaan. Usein he ”pyörittävät” leikkejä aivan itsestään, ja opettajana saan seurata sitä sivusta. Tuntuu hienolta!

Jokaisella oppilaallani on pulpetin kannessa tunnemittari, jota käytämme viikoittain, joskus päivittäin. Lapset voivat sen avulla tarkastella senhetkistä tunnetilaansa ja merkitä (esim. sinitarralla) oman senhetkisen tunnetilansa. Tunnetaitomittarin olen tulostanut viitotturakkaus –sivustolta, jossa on muutoinkin tosi hyvää materiaalia tunnetaitoihin liittyen. Samalta sivustolta olen ottanut käyttöömme muun muassa kehukortit, joita jaan oppilaille satunnaisesti (intuitiivisesti J ) kesken koulupäivien. Korteissa on tekstejä, kuten ”Sano tänään hei oppilaalle, jota et ole ennen tervehtinyt.” tai ”Hymyile ainakin viidelle henkilölle tänään.” Näiden korttien avulla voi osaltaan vahvistaa luokan positiivista tunnelmaa ja vahvistaa jo olemassa olevaa hyvää ja keskittyä siihen.

Lisäksi minulla on tapana lukea lapsille tarina eri tunteita käsittelevästä kirjasta. Tarina tai runo ei suoraan paljasta, mistä tunnetilasta on kyse, mutta sen kuunneltuaan lapset kyllä hoksaavat, mistä tunnetilasta puhutaan. Tästä saamme usein hyvän keskustelun. Olemme puhuneet siitä, missä eri tilanteissa erilaisia tunteita voi nousta, missä kohtaa kehoa ne tuntuvat, mitä eri tunteilla on meille kerrottavanaan? Ovatko tunteet hyviä vai huonoja? Miksi tunnemme erilaisia tunteita? Miten saamme/meidän olisi hyvä käyttäytyä eri tunnetilojen vallassa? Olemme puhuneet paljon myös siitä, että vihaisia, aggressivisiakin tunteita tulee kaikille. Vihassa on paljon voimaa, joka saa tulla kyllä näkyville, mutta se täytyy tehdä turvallisesti, lasta itseään, toisia lapsia tai aikuisia satuttamatta. Kaikki tunteet ovat sallittuja.

Itse näen, että tunnetaitojen opettelulla ja kyvyllä hiljentyä oman kehon äärelle, pysäyttää ikään kuin hetkeksi kaikki, on huiman iso vaikutus lasten hyvinvointiin ja oppimiseen. Koen, että luokkani voi tällä hetkellä hyvin, lapset puhaltavat ryhmänä hyvin yhteen hiileen. Siinä sivussa sitten opimme myös muita taitoja ja tietoja.